Oli
hankea perjantai -ilta,
kadut tuntuivat ahdista viltaa.
Olin matkoilla uupunut työstä,
hulin etsien lohtua yöstä.
Krouvi in astuin,
etken yksin vain istua tahdoin.
Krouvi täyttyi,
no minkäs mä mahdoin.
Näki tyttö kaity jälätuolin,
pyysi istua jos hänet huolin vain.
Tunnin kaksi mä kuullella jaksoin,
hänen huoliaan laskun jo maksoin.
kun hän itkien pyysi,
et mennä saa.
Hänen silmänsä kosteina kielsi,
omaa tuntoa oudosti viilsi.
Etken olkaani, vasten hän myyhkii,
menä viinaani silmänsä pyyhkii.
Kyynelee,
nuo surunkat kerimmät,
kyynelee, kyynelee.
vain sydän suruina ne kimmeltää.
Kyynelee,
luo tuskan huojentavat kyynelet.
kylmejen ja mieli helpottunut jälkeen
jää.
Kuulin menneestä kihlauksesta,
kuulin onnesta rakkaudesta,
elinmyötä nuo ihanat päivät,
joista kyyneleet jäljelle jäivät vain.
Ilta päättyi ja tilasin taksin,
vielä hotelliin lähdimme kaksin,
koko yön häntä aamuun mä kuuntelin.
Mil me istuimme mies sekä nainen,
oli suhteemme niin erilainen,
etten voinut ees aatella muuta,
kun vain olla ja istua kuunnellen.
Kyynelet, nuo surunkat,
kerimmät kyynelet.
Kyylele, vain sydän suruina
ne kimmeltää.
Kyylele,
muot uskon huojentavat.
Kyyneleet, kyyneleet,
ja mieli helpottunut jälkeljää. Kyyneleet,
nuo surukat
kevimmät kyyneleet.
Kymmelee, vain sydän suunnalle kymmentää.